Olen tässä odottanut, että saisin kuivata pyykit pihalla.
Vielä se hetki ei ole koittanut.
Ja kun katsoo sääennustetta, niin ei ihan lähipäivänä tule tapahtumaankaan.
Ihan oikeasti, missä kesä?
Muistellaanpa vähän edellisvuosien kesäkuun alkua:
Viime vuonna oltiin tähän aikaa Kuusamossa ja suunnittelin kesävaatteiden ostoa.
Kuusamossa oli lämmin ja käytiin yhtenä iltana kalassa/piknikillä.
Kuusamo 2016
Vuonna 2015 alkukesä oli yhtä surkea kuin tänä vuonna.
Lämpö huiteli +10 asteessa, satoi ja Lyyli-myrsky kaatoi puita metsässä.
Lyyli-myrsky kaatoi puita meidän metsässä
Vuoden 2014 kesäkuussa kirjoitin trooppisista helteistä ja iltauinneista koiran kanssa.
Istuttiin iltasin terassilla, luettiin ja nautittiin lasi tai pari viiniä.
Ilta-auringosta nauttien
2013 kesäkuun alussa oltiin t-paitasillaan ja shortseissa hyppimässä pomppulinnassa, ja hikistä puuhaa kuulemma on ollut.
Hikistä hommaa
Vuonna 2012 olen taas itkenyt kauan kestänyttä vesisadetta ja +6 astetta.
Sinä kesänä ei edes laitettu terassikalusteita koska satoi ihan koko ajan.
Pieni tauko vesisateesta ja äkkiä ulos syömään jätskiä
Vuonna 2011 kesäkuun alussa on jo alkanut hellejakso ja lämpöäkin on ollut +28 astetta... VARJOSSA!!!
Kuvia en ole ottanut ollenkaa, ehkä mulla oli lämpöhalvaus :-D
Mitä tästä voidaan todeta?
Välillä on lämmin, välillä TOSI lämmin ja toisinaan sataa ja on koleaa.
Mielummin ottaisin sen hellejakson tänne nyt, mutta pienikin lämpö ja tauko vesisateesta olisi ihan mukavaa.
Näillä kuitenkin mennään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti