Pyhäinmiestenpäivä vs. Halloween.
Kumpaa teillä vietetään?
Meillä vähän molempia.
Lauantaina vietiin kynttilöitä hautausmaalle.
Koska meidän läheisiä ei ole haudattu Muhokselle laitettiin kynttilöitä muualle haudattujen muistopaikalle.
Hautausmaa oli todella kaunis iltapäivähämärässä.
Porukkaa oli paljon liikenteessä ja jopa pari tuttuakin tuli vastaan.
Ollaan jo asuttu täällä niin kauan, että paikalliset jopa tervehtii meitä, ihanaa!
Illalla sytytettiin roihuja pihalle ja pieni kokkokin laitettiin.
Pian tuli kuitenkin kylmä ja mentiin sisälle syömään Halloween aiheisia herkkuja.
Pöytä koreana
Oltiin katettu esille pientä naposteltavaa, juotavaksi oli myrkkyboolia.
Jesperiä inhottaa edelleen, kuten pikkupoikana, veriset sormet.
Se ei kerta kaikkiaan saata syödä niitä.
Kymmenen jälkeen mentiin vielä saunaan eikä sen jälkeen tarvinut unta hakea kauan.
The next day
Seuraavana päivänä meillä oli rääppäjäiset.
Laitettiin Star Wars-Sithin kosto pyörimään ja herkuteltiin maha täyteen edellispäivän jämiä.
Myrkkybooli oli muuttunut hempeämmän väriseksi, mutta oli edelleen hyvää.
Tässä helppo (myrkky)booli:
5 dl Spriteä
5 dl Fanta lemonia
muutama tippa elintarvikeväriä
1 kpl kiiwi
1 kpl karanbola
Tämä on todella hyvää eikä sellaista imelän makeaa litkua niin kuin boolit yleensä on.
Pyhäinmiestenpäivä meni siis rauhallisissa merkeissä kotona.
Kristerkin pääsi kotiin viikonlopuksi, se tuli perjantaina alkuillasta ja lähti maanantaina aikaisin aamulla.
Se on edelleen Pasilassa töissä, mutta projekti loppuu luultavasti viikon-parin päästä.
Tämän jälkeen meillä on pieni työmatka tulossa ihan ulkomaille, ehkä päästään IKEAllakin piipahtamaan samalla reissulla ;)
Hyvää alkanutt viikkoa kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti