Viikonloppuna oli taas se aika vuodesta kun Lions Club Muhos järjesti Korkalanvaarassa laskiaisriehan.
Tänä vuonna uutena oli lapsille kelkkailua.
Eka kerta kelkkailemassa
Tietysti oli perinteistä ratsastusta tarjolla.
Hoplaa
Lionseilla oli sekä makkaraa, mehua että laskiaispullia myynnissä.
Päätettiin kuitenkin grillata omat makkarat.
Krister toimi makkaramestarina.
Hanskojen kuivattelua
Siinä kun grillattiin makkaroita alkoi satamaan.
Ja kun päästiin kotiin, niin oltiin jo ihan läpimärkiä.
Arvata voi, että kuuma kaakao ja laskiaispulla maistui koko porukalle.
Homemade
Meidän Laskiaissunnuntaihin kuului siis ulkoilua, makkaran grillausta ja laskiaispullia.
Lions Club oli taas järjestänyt kaikki hienosti, paitsi että WC tilat puuttuivat.
Tästä syystä meidän piha muuttui taas käymäläksi... YÄK!
Yksi mies oli menossa meidän asuntovaunun taakse kuselle, auto siis seisoo meidän pihalla.
Se oli ihan hämillään kun Krister ajoi pois sen sieltä.
*nielee oksennusta*
Lisäksi ratsastus oli järjestetty meidän mailla ja tiellä.
Kun päivän päätteeksi menin keskustelemaan asiasta järjestäjän kanssa, vastaus oli, ettei he tiedä missä rajat menee.
Sanoin, ettei se ole selitys vaan he järjestäjänä pitää tietää tarkalleen missä rajat menee.
Sieltä tuli tuhat ja sata selitystä, mutta olin tiukkana:
-Joko maksatte vuokran maan ja tien käytöstä tai ette käytä sitä.
PISTE!
Illalla puhelin soi ja Lionsin edustaja tuli melkein linjoja pitkin selityksillään.
Kysyin häneltä, että saanko minä järjestää yleisötapahtuman hänen pihalla?
-ET TIETENKÄÄ SAA, oli vastaus.
-Miksi sinä sit saat järjestää yleisötapahtuman minun mailla? kysyin.
Niitä selityksiä tuli ihan pirusti, en vaan edes jaksanut kuulla kaikkia selityksiä.
Asia on kuitenkin yksiselitteinen:
YLEISÖTAPAHTUMIA EI SAA JÄRJESTÄÄ KENENKÄÄN MAILLA ILMAN MAANOMISTAJAN LUPAA!
En tiedä miten tämä voi olla näin vaikeaa?
Kaikki luulee että kyse on vittuilusta, mutta tuskin kukaan muukaan antaa maittansa muille käytettäväksi ilman korvausta.
Kuka maksaa tien ylläpidon?
MINÄ
Kuka on tehnyt tien?
MINÄ
Kuka maksaa pankkilainat tien teosta?
MINÄ
Kuka raivaa metsää ja pöpelikköä?
MINÄ
Kuka kerää roskat käyttäjien jäljiltä?
MINÄ
Kurja päätös hienolle päivälle, mutta tätä tämä aina on.
Me annetaan, muut ottaa.
Tarina tien käytöstä tulee muuten jatkumaan ensi keväänä/kesänä.
Eräs yrittäjä nimittäin käyttää meidän tietä yritystoiminnassaan eikä ole edes pyytänyt meiltä lupaa siihen.
Mutta, se onkin seuraava taisto.
Tien ylläpito ei edes maksa, sekä kyseinen tie oli jo siinä paikallaan ennenkuin perheenne on muuttanut kyseiselle alueelle. Melkoista ruikutusta kuuluu täällä netissä kokoajan, eikä mielestäsi edes lastentapahtuma saa käyttää tiepätkästäsi vaivaista paria metriä. Häpeä.
VastaaPoistaHetkinen, miten niin ei tien ylläpito maksa? Kuka maksaa aurauksen? Kuka hankkii ja maksaa sorat? Kuka maksaa lanauksen?
PoistaTien pohja oli luonnollisesti siinä kun muutimme alueelle ja OSTIMME maan teineen ed. omistajalta.
Voisitko ystävällisesti kertoa nimesi ja osoitteesi niin tulen pihallesi kusettamaan ja paskottamaan koiriani. Kesällä voisin järjestää caravaanaritapahtuman pihallasi.
Melkoista uhkailua. Nettietiketti on olemassa, sitä voisi noudattaa ja käyttäytyä asiallisesti.
PoistaEi ole uhkailua vaan ihan sellaista käyttäytymistä jota oletat minun hyväksyvän niin sinulta kuin muilta ihmisiltä minun pihallani.
PoistaPuhut etiketistä asiallisesta käyttäytymisestä. Onko asiallista käyttäytymistä seistä sukuelin kädessä toisten pihalla ja vielä suuttua siitä kun siitä huomautetaan?
En puhu nyt siitä, vaan siitä että järjestetty tapahtuma oli suunnattu lapsille, eli hyvään tarkoitukseen. Miksi veit poikasi tähän tapahtumaan mukaan, jos tapahtuman järjestäjät niin törkeästi käyttävät AINAKIN KOLME METRIÄ PIHATIESTÄSI. Hirveä menetys
PoistaOlen kävellyt pimeää tietä pitkin tuntikausia. Taakseni en ole uskaltanut vilkaista, sillä olen liian peloissani. Puiden kylmät oksat kouristelivat edessäni ja kuvittelin näkeväni edessäni menehtyneen isäni.
Poista"Älä jatka matkaasi, tai sinulle käy samoin kuin minulle", varoitti isäni. En voinut uskoa, mitä juuri oli tapahtunut. Kuvittelinko kaiken, vai näinkö oikeasti isäni.
Otin kuitenkin kuvitelman todesta ja käännyin takaisin mistä tulinkin. Maa täynnä lehtiä oli muodostanut reitin, mistä olin tullut. Lähdin samaa tietä pitkin takaisin. Kuvittelin, että selässäni olisivat silmät, joilla näkisin taakseni, jos joku hyökkäisi kimppuuni.
Räpäytin mielessäni selässä olevaa silmääni enkä enää herännyt.
Ystävä hyvä, olet ihan selvästi hukannut todellisuudentajusi ja jumittunut Lionsien tapahtumaan. Ja kiva kun kävit ihan mittaamassa tien, sillä miten muuten osaat kertoa että kyse on kolmesta metristä. Noh, onneksi alueella on videovalvonta ja sinäkin pääsit ruutuun. Rakkautta
Poista<3
samaa mieltä äsköisen herras miehen kansa,,, kun minä olin nuori niin kaikki leikki samalla pihamaalla,,, eikä kukaan pannut tikkua ritsiin,,, elämäm koulu on opettinut minulle,,, kaiken pitäisi kuuluua valtiolle niin kuin komunismissa
VastaaPoistaEnsinnäkin, minun nuoruudessa kunnioitettiin toisten omaa (En tiedä milloin elit nuoruutesi). Toiseksi kommunismin toimivuus ollaan nähty Neuvostoliitossa sekä nykyäänkin Pohjois-Koreassa. Ajatuksena ehkä hyvä, mutta ihmisten itsekkyys kaataa senkin hankkeen.
PoistaMielestäni Pilvi on oikeassa. Et varmasti sinäkään tykkäisi, jos pihallesi tulisi tuntematon, vaikkei hänellä olisikaan mitään pahaa mielessä. Tai jos hän vielä virtsaisi pihallesi. Minäkin omaa maata omistavana tiedän, kuinka mieltä raastavaa on kerätä toisten jätteitä omasta maasta.
Ps; Oikeinkirjoitus voisi olla vakuuttavampi, jos tahdot että sinut otetaan vakavasti. (Epäilen, että olet niitä trolleja, joita liikkuu nykyään internetissä)
Anonyymi, ilmeisesti tiedät kuka tämä "Herras mies" on joten kertoisitko ystävällisesti hänen yhteystietonsa niin pääsen järjestämään kesätapahtuman (ilman Bajamajoja) hänen pihallaan.
PoistaToinen Anonyymi, kiitos kommentistasi. Ihanaa, että joku edes ymmärtää meidän tuskan.
Jossain vaiheessa tulen tänne "ruikuttamaan", kuten edellinen kommentoija niin kauniisti ilmaisi, miten meillä kävi varkaita ja mitä ne teki. Tai kun eräs Älykääpiö taas kerran päästi kpiskinsä vapaaksi ja se hyökkäs meidän Bellan kimppuun meidän omalla pihalla.