Reilu kaksi viikkoa olen kärsinyt vasemman jalan kivusta.
Kipu alkaa nilkasta ja nousee jalan sisäpuolelta pohkeeseen asti.
Tällä alueella menee n. 20 cm pitkä ja 5 cm leveä punainen pystyviiva.
Kohta on kosketusarka, turvoksissa ja punainen.
Viime perjantaina päätin, että nyt on aika ottaa yhteyttä terveyskeskukseen.
Entä jos minulla on tukos verisuonessa ja se lähtee nousemaan sydämeen tai päähän.
(joo, tein jo omasta mielestä kuolemaa)
Sovittiin maanantaiaamulle (eilen) käynti hoitajalle joka totesi ettei hän tiedä mistä on kyse.
Sain samalle päivälle ajan lekurille, joka pyysi vanhempaa kolleegaa konsultoimaan.
Ihan selvästi Pinnallinen Laskimotukos/tulehdus.
Suoni on kuulemma ihan kivikova.
Jouduin heti veriohennuslääkitykseen.
Lääkäri halusi myös sulkea pois sisäisen tukoksen joten tänään kävin aamutuimaan ultrassa.
Koko vasen jalka ultrattiin nivusesta nilkkaan kahden lääkärin toimesta.
Mitään sisäistä tukosta ei löytynyt, mutta mun pitää mennä jälkitarkastukseen kun piikitys on ohi.
Konsultoin myös tältä toiselta lääkäriltä piikityksen merkitystä.
Myös hän sanoi, että koska tukos on niin laaja, niin piikitys on välttämätön.
Joten kai se on uskottava kun kolme lääkäriä niin sanoo, piikitettävä se on.
Aivan mahtava synttärilahja tämä.
Juu, mulla on syntymäpäivä tänään.

Paljon onnea! :)
VastaaPoistaKiitos!
VastaaPoista