sunnuntai 28. helmikuuta 2016

UkkoHalla!

Kun SOL:n pomo kysyin haluanko tehdä ekstrakeikan UkkoHallalle, niin vastasin:
-Mikäs ettei, mitä pitää tehdä?
-Kerrossiivousta.
-OK, minä lähden.
 
Niin me lähdettiin työkaverin kanssa Muhokselta kohti UkkoHallaa lauantaina klo 6.
Ajettiin Rokuan kautta jossa vaihdettiin kulkupeliä.
Jatkettiin matkaa työmaan autolla.
 
Komia auringonnousu
 
Kun päästiin paikalle aloitettiin hommat heti.
Siivottiin mm. Ski Chalets huoneistoja.
 
Porukka vaihtuu
 
Siivottiin myös muutama SkiVilla sekä hotellihuonetta.
Lisäksi siivottiin juuri viikkoa aikaisemmin käyttöön otettu isompi SkiVilla.
 
Uusi rakennus
 
En ole koskaan aikaisemmin tehnyt kerrossiivousta joten tämä oli ihan uusi kokemus.
Raskasta hommaa enkä todellakaan tekisi sitä kokopäiväisesti.
Mutta, se että pääsin käymään UkkoHallalla oli melkoinen kokemus jota en hevillä unohda.
 
Paljon lunta
 
Rinteissä oli paljon porukkaa, mutta juuri lauantai oli vaihtopäivä.
Kotimatkalla meitä tuli vastaan loputon letka uusia lomalaisia matkalla UkkoHallalle.
Etelä-Suomen hiihtolomaviikko loppuu ja Keski-Suomen lomat alkaa.
Viikon päästä onkin meidän Pohjoisen koululaisten lomaviikko.
 
Meillä oli rankka päivä ja kotona olin vasta klo 19, eli 13 tunnin päivä.
Pitää miettiä tarkaan lähdenkö toisten.
 
Kun tulin kotia niin pöydällä odotti lämmin ruoka, pulled porkia patongissa.
Sauna oli lämmin ja siideri kylmä.
Löylyjen ja parin siiderin jälkeen ei tarvinut kauan hakea unta.
 
Tänään käyn vielä siivoamassa oman kohteen Muhoksen keskustassa jotta se on siivottu ennen huomista.
Mutta se onkin niin helppo keikka ettei siinä edes hiki puske pintaan.
 
Tosiaan, melkoinen kokemus tuo eilinen keikka joka tuli ihan puskista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti